EMC testasi vaihdepalvelut – Mustalinja oli paras

Kevät yllättää aina ja varsinkin keski-ikäiset miehet suuntaavat silloin kulkunsa kohti EMC:tä eli Euro Motor Centeriä hoitaakseen piinaavaa moottoripyöräkuumetta. Vaikka tautia ei olisikaan, niin astuessa liikkeen sisään ja katsoessa runsasta valikoimaa kiiltelevissä riveissä, saa  silloin viimeistään vähintään lievän tai keskivaikean moottorikärpäsen pureman.

EMC on moottoripyörien, moottorikelkkojen, mopojen, mönkijöiden ja kaikkeen niihin liittyvän vähittäisliike Oulussa. Sieltä löytyy uusien ja käytettyjen ajoneuvojen lisäksi tarvikkeet, varaosat, varusteet ja huolto. Toimintaa on myös jonkin verran tukkuliikkeenä saman alan yrityksille sekä kansainvälinen verkkokauppa.

 

EMC Kokemuksia Oulu

Ruuhkahuippuina puheluita tulee hurjasti

Alan ongelmana on se, että vuoden aikana esiintyy pahoja ruuhkahuippuja. Talvella talvilomien aikaan käy moottorikelkkakauppa kiivaana ja keväällä kysyntää on moottoripyöräpuolella.

– Kelkkapuolella – varsinkin talvilomat, pääsiäiset ja tämmöiset on tosi ruuhkaisia, niin huollon kuin varaosien ja verkkokaupan kannalta, toteaa EMC:n Tomi Heino.

– Sitten taas kesään kun lähetään, niin keväällä heti oikeastaan kun asfaltti näkyy, niin ruuhka pamahtaa siihen. Se kestää sen kaksi kuukautta sitten, puheluita tulee hurjasti, Heino jatkaa.

 

Euro Motor Center Kokemuksia
Tomi Heino

Mustalinjan käyttöönotto sujui sulavasti

EMC:llä on käytössä monia kanavia yhteydenottoon. Puhelimen lisäksi aktiivisessa käytössä on sähköposti ja chatti. Lisäksi yhteydenottolomakkeita löytyy useita myynnin ja huollon puolelta. Vaihdepalveluna on käytössä Mustalinja.

– Meillähän on Mustalinja käytössä toista kertaa. Käyttöönotto toimi tosi sulavasti, Musta-Pekalta (nyk. Moontalk) tuli kaveri tänne, kävi oikeastaan jokaisen luona katsomassa, että sovellus toimi puhelimessa, ja sen jälkeen testisoitot  ja varmaan alle kahdessa tunnissa koko homma oli paketissa, toteaa Heino.

EMC:llä ovat käyttäjät olleet tyytyväisiä palveluun

– Tosi hyvin on otettu mustalinja vastaan, varsinkin varaosapuolella, jossa joudutaan koko ajan soittamaan takaisin asiakkaille, kiittelee Heino.

– Kehitystä sovelluksessa on tullut hurjasti. Toki samat toiminnot, mutta nyt ne ovat sulavampia, Heino jatkaa.

Mustalinja toimii myös markkinoinnin apuvälineenä

Heino toimii markkinoinnin puolella eikä vastaile varsinaisiin myyntipuheluihin, mutta on silti mukana kaikissa jonoissa ja hyödyntää Mustalinjaa luovasti myös markkinoinnin tarpeisiin.

– Seuraan jonoja, minkä näköisiä ruuhkahuippuja siellä on, pystyn myös vähän korreloimaan sitä markkinointiin, sitä voi hyödyntää myös tuommoisessakin, kertoo Heino.

Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että  jos varaosapuolella on tullut vaikka sata puhelua ja ajovarustepuolella vain viisi, niin tiedetään, että ajovarusteiden markkinointia pitää silloin tehostaa.

 

EMC Kokemuksia

Mustalinja havaittiin parhaaksi

EMC:llä on Mustalinja käytössä jo toista kertaa. He vaihtoivat kuitenkin toisen palveluntarjoajan tuotteeseen, koska eivät halunneet maksaa vastatuista puheluista 08-numeroon. Myöhemmin Mustapekka on saanut neuvoteltua operaattorien kanssa tämän ongelman pois.

EMC ei ollut kuitenkaan tyytyväinen vaihtamaansa vaihdepalveluun, vaan vaihtoivat vielä kaksi kertaa eri palveluihin kunnes palasivat takaisin Mustalinjaan muutama kuukausi sitten. Eri vaihdepalveluita on tullut siis testattua aivan käytännön kautta ja Mustalinja on havaittu parhaaksi.

– Voisin suositella Mustalinjaa, kyllä. Varsinkin kun tämä on meillä neljäs erilainen vaihdepalvelu, mitä ollaan tässä käytetty. Ja erityisesti sellaisiin yrityksiin missä on henkilöt, jotka vastaavat puheluihin ja tekevät myös paljon muutakin, jolloin se takaisinsoitto-ominaisuus on todella hyvä.

Lue lisää:

EMC:n www-sivusto »

Lataa mobiilivaihdevertailu

Puolueellinen mobiilivaihde -vertailu sisältää perustietopaketin mobiilivaihteesta ja sen toiminnoista. Lisäksi se tarjoaa vinkkejä eri mobiilivaihteiden vertailuun sekä hankintapäätöksen tueksi.

Lataa mobiilivaihdevertailu

  • Lisätietoja henkilötietojen käsittelystämme löydät tietosuojaselosteestamme »
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Mobiilivaihde vertailu