Puhelujen hoitamisen helppous Mustalinjalla yllätti – Studio P.S.V.

“Muutokset tuovat usein parempaa tilalle – kuten Mustalinjan”

Studio P.S.V. on vuonna 1994 perustettu oululainen valokuvaamo.

– Me tuotamme valokuvauspalveluja henkilöiden muotokuvauksista monipuolisiin yrityskuvauksiin, kertoo Raija Tuominen, Studio P.S.V:n yrittäjä ja toimitusjohtaja.

– Meille tärkeintä on tuoda kuvattavan persoona esiin kuvissa, Raija sanoo.

– Meidän työ onkin hyvin ihmisläheistä työtä, jossa tärkeintä on kontakti kuvaajan ja kuvattavan välillä. Tämän kontaktin rakentaminen alkaa jo ensimmäisestä yhteydenotosta, joten meille asiakaspalvelu on tärkeä osa palvelua jo ajanvarauksesta monipuoliseen valokuvatuotevalikoimaan.

  Hyvässä yrityskuvassa pitää teknisten asioiden olla kohdillaan mutta sen lisäksi myös fiilistä – kuten tässä Tilitoimisto Sarumanin henkilökunnan ryhmäkuvassa. Valokuva Reijo Koirikivi, Studio P.S.V.

Persoona esiin

Oman valokuvan ottaminen voi jännittää tai tuo mieleen esimerkiksi ylioppilas-, hääkuvan tai muun perhejuhlan tunnelmallisen kuvaushetken. Valokuvaus onkin usein hyvin henkilökohtainen kokemus.

– Olemme usein mukana elämän merkittävissä hetkissä ja ikuistamassa niitä, Raija tiivistää valokuvan merkitystä.

Ei valokuvaukseen käytettäviä laitteita, vaan täyden palvelun valokuvaamo

– Studio P.S.V. tekee monipuolisesti valokuvauspalveluja niin yksityisille ihmisille kuin yrityksille ja yhteisöille. Meillä on toimitila Oulun keskustassa Lävistäjällä, jossa löytyy kolme studiotilaa. Suurin osa kuvauksista tehdään studiossa, mutta asiakkaiden tarpeiden mukaan liikutaan, jopa ympäri Pohjois-Suomen, Raija kuvaa PSV:n palveluja.

– Näkyvin osa meidän toiminnasta on henkilö- ja muotokuvaus. Kuviamme on nähtävillä mm. meidän toimitilan ikkunoissa, nettisivuilla ja somekanavilla, Raija aloittaa.

– Meidän valokuvaajamme ja toinen PSV:n yrittäjistä, Reijo Koirikivi, on yksi Suomen palkituimmista muotokuvaajista, ja myös meidän valokuvaaja Noora Slotte on saavuttanut menestystä valokuvauskilpaluissa, Raija kertoo.

– Valokuvauksen tekninen osaaminen on vain osa valokuvaajan ammattitaitoa. Todellista lahjakkuutta osoittaa kyky luoda aito kontakti kuvaajan ja kuvattavan välille ja sitä kautta tuoda kuvissa esiin kuvattavan persoonaa. Ja persoonan esiin tuominen vaatii valokuvaajalta oman persoonan peliin laittamista satasella, Raija tiivistää kuvauksien ytimen.

– Myös yrityksille teemme paljon henkilökuvauksia. Lisäksi kuvaamme yrityksen toimintaa, tiloja, tapahtumia ja tuotteita, kuvailee Raija yrityksille tehtäviä valokuvauksia.

– Toisin kuin muotokuvauksissa, yritysten kuvauksissa kuvaustuotteet toimitetaan pääasiassa tiedostomuodossa yrityksen haluamalla tavalla. Muotokuvauksissa meillä on tarjolla laaja valikoima kuvatuotteita, jotka toimitamme täysin valmiina, esimerkiksi upeina kuvakirjoina tai tauluina. Asiakas vain valitsee kuvat, me teemme kaiken muun, Raija lisää.  

Studio P.S.V. kuvaa mm. Pörhön Autoliikkeen henkilökuvia säännöllisesti sekä studiossa että liikkeen tiloissa. Valokuva Reijo Koirikivi, Studio P.S.V.

 

“Muutokset tuovat usein parempaa tilalle – kuten Mustalinjan”

– Meidän toiminnassa on puhelimen rooli edelleen iso, vaikka sähköinen ajanvaraus on vähentänytkin puheluita jonkin verran, aloittaa Raija ja jatkaa: – mutta puhelin on edelleen tärkeä osa meidän asiakaspalvelua. Ajatus Mustalinjasta heräsi Raijalle paikallisessa BNI-ryhmässä jo parisen vuotta sitten.

– Siellä kuulin ensimmäistä kertaa Mustalinjasta, mutta puhelinasiat eivät silloin olleet meidän yrityksessä ajankohtaisia, muistelee Raija lähtötilannetta. – Mustalinja on kuitenkin ollut muistissa koko tämän ajan ja kun parin vuoden päästä tarvittiin uusi puhelinvaihde, niin sitten otinkin heti yhteyttä teihin, Raija jatkaa. Mustalinjan ominaisuudet yllättivät Raijan positiivisesti ja nyt Studio P.S.V:llä on ollut Mustalinja käytössä puoli vuotta.

– Alkuun meitä jännitti, että osataanko sitä käyttää, Raija tuumaa hymyillen. – Mutta käyttö oli niin helppoa, että päästiin siinä heti alkuun. Muutokset tuovat usein parempaa tilalle – kuten Mustalinjan, hän lisää.

Asiakaspalvelulla suuri merkitys

Koska valokuvaus on hyvinkin henkilökohtainen tilanne ja liittyy usein ihmisten elämän merkittäviin hetkiin tai bisneksen rakentamiseen, siksi myös asiakaspalvelulla on suuri merkitys Studio P.S.V:ssä.

– Mustalinja on kyllä helpottanut meillä puhelujen hoitoa todella paljon, Raija tiivistää Mustalinjan vaikutusta.

– Suurin muutos heti alusta alkaen oli se, että puhelut soi useammassa puhelimessa yhtä aikaa. Näin pystytään vastaamaan asiakkaalle mahdollisimman pian eikä tarvitse odottaa, että puhelu siirtyy luurista toiseen, Raija tarkentaa.

– Joskus voi olla sellainen tilanne, ettei ehditä vastaamaan asiakkaan puheluun. Silloin Mustalinjan puhelulokista näkee helposti puhelut ja sen, onko niihin ehditty jo reagoimaan, Raija kertoo.

– Kun aloitimme Mustalinja-sovelluksen käytön, niin aluksi näytti, että valikoissa on runsaasti informaatiota. Mutta ei mennyt aikaakaan, kun opittiin lukemaan sovellusta ja nyt on todella helppoa soittaa takaisin ja etsiä kaikki tarvittava tieto. Puhelulokista näkee myös, jos joku toinen työntekijöistä on jo soittanut takaisin, Raija kiittää Mustalinjaa.

– Ja ihan mahtava ominaisuus on se, että näkee soittajan nimen. Kun asiakas soittaa, niin voi jo ennakkoon valmistautua asiakkaan asiaan – jo ennen vastaamista. Se jos mikä, auttaa vieläkin henkilökohtaisemmassa asiakaspalvelussa, lisää Raija lopuksi.

Lue lisää Studio P.S.V:stä:

Studio P.S.V.:n verkkosivut »
Studio P.S.V. Facebookissa »
Studio P.S.V. Instagramissa »
Studio P.S.V. LinkedIn-palvelussa »

Studio P.S.V.:ssä palvelevat asiakkaita Reijo Koirikivi, Noora Slotte, Saara Kettunen ja Raija Tuominen.  


 

Mitä hyötyä on Mustalinjasta? Lue lisää »

 


 

Lataa mobiilivaihdevertailu

Puolueellinen mobiilivaihde -vertailu sisältää perustietopaketin mobiilivaihteesta ja sen toiminnoista. Lisäksi se tarjoaa vinkkejä eri mobiilivaihteiden vertailuun sekä hankintapäätöksen tueksi.

Lataa mobiilivaihdevertailu

  • Lisätietoja henkilötietojen käsittelystämme löydät tietosuojaselosteestamme »
  • This field is for validation purposes and should be left unchanged.
Mobiilivaihde vertailu