Mustalinja on tärkeä työkalu varsinkin sesonkiaikana – Agri-Kymi Oy

Mustalinjan avulla puhelut saadaan hoidettua myös vuodenaikojen mukaan elävinä sesonkiaikoina

Suomessa on neljä erilaista vuodenaikaa ja ne tuovat mukanaan sesonkivaihteluita usealle toimialalle. Agri-Kymi Oy on yksi niistä yrityksistä, joiden toiminnan vuosikelloa vuodenajat vahvasti määrittävät. Agri-Kymi Oy toimittaa laitteita ja koneita mm. maatilojen tarpeisiin, teiden ylläpitoon ja lumitöihin.

Asiakkaiden tarpeet siis vaihtelevat vuodenaikojen mukaan. Koska liiketoiminnan painopisteet muuntuvat sesonkien mukaan, haki Agri-Kymi myös puhelujen hallintaan helppoa ohjautuvuutta, jotta takaisinsoitto jokaiselle asiakkaalle voitiin varmistaa. – Mustalinja helpotti meidän puhelujen hoitoa ja yhdistämistä niin paljon, että jopa meidän Tyky-päivässä se sai kiitosta henkilökunnalta. Positiivista palautetta on tullut myös asiakkailta, tiivistää Mustalinjan toiminnasta myynti- ja markkinointijohtaja Mari Rautiainen.

Vuodesta 1993 toiminut kouvolalainen Agri-Kymi Oy maahantuo ja myy traktorikäyttöisiä työkoneita, kuten niittokoneita, maanmuokkaukseen ja teiden ylläpitoon käytettäviä koneita ja traktoreiden perävaunuja. Agri-Kymi toimittaa koneita laajalle yhteistyökumppaniverkostolle sekä suoraan loppuasiakkaille.

Mutta lähes jokaiselle Agri-Kymin konevalikoiman käyttäjälle on tuttua, että luonto sekä vuodenaikojen vaihtelu aikatauluttaa toimintaa ja sen tarpeita. Esimerkiksi maatilojen, teiden ylläpidosta vastaavien sekä traktoriurakoitsijoiden toimintaa aikatauluttaa säätilat ja vuodenaika. Tämä heijastuu myös Agri-Kymin toimintaan – sesonkiaikaan on todella kiire ja puhelin sekä tavoitettavuus ovat toiminnan A ja O.

Aikaisemmalla mobiilivaihteella tuli soitettua vahingossa takaisin useampaan kertaan

– Meillä oli käytössä aiemmin mobiilivaihde, jossa toimintaa ohjattiin erilaisilla näppäinkoodeilla. Aiemassa mobiilivaihteessa ei myöskään ollut mitään seurantajärjestelmää eikä yhteistä puhelulokia, Mari kertoo tilanteesta ennen Mustalinjaa ja jatkaa:

– Esimerkiksi yhteisen puhelulokin puuttuminen aiheutti sen, että asiakas saattoi saada useamman takaisinsoiton.

Mustalinja on helppokäyttöinen, toimintoja riittävästi ja hintakin on sopiva

– Tulin taloon noin 2,5 vuotta sitten ja silloin uuden mobiilivaihteen hankinta oli juuri käynnissä, Mari kuvaa Mustalinjan valintaa.

– Mustalinja oli ominaisuuksiltaan ja hinnaltaan vahvoilla heti prosessin alusta. Lopulta päädyimmekin sitten Mustalinjan valintaan, sillä hinta oli sopiva, käyttöliittymältä yksinkertainen ja se oli toiminnoiltaan meille riittävä, Mari lisää.

Agri-Kymi Oy:n myynti- ja markkinointijohtaja Mari Rautiainen.

Henkilökunta on kiitellyt Mustalinjaaa

Agri-Kymillä on käytössään useampi puhelujono, esimerkiksi myynti, varaosa ja huolto.

– Viime keväänä meille lisättiin vielä IVR-valikko, joka lisäsi käyttäjämukavuutta niin meidän kuin asiakkaiden suuntaan, aloittaa Mari kertomaan Mustalinjan käytöstä.

– Alkuunhan toki oli opettelua, että onhan kaikilla sovellus päällä ja mitä kautta soitetaan takaisin. Mutta siitä päästiin eteenpäin, hän jatkaa.

– Nyt ollaan siinä tilanteessa, että syksyn Tyky-päivässä henkilökunnalta tuli erityinen kiitosmaininta Mustalinjasta, joka on kuulemma auttanut henkilökuntaa paljon. Puhelujen hoidosta tulee kiitosta myös asiakkailta, Mari lisää.

Puhelimen kanssa juokseminen on loppunut

Yksi Mustalinjan aikaansaama muutos on nähtävillä Agri-kymin toimipaikassa ihan omin silmin.

– Mustalinjan käyttöönotto on saanut aikaan yhden ison muutoksen meidän toiminnassa, Mari aloittaa.

– Ennen vanhaan juostiin puhelimen kanssa ympäriinsä toimitiloja ja vietiin puhelinta henkilölle toiselle. Nykyään yhdistäminen on niin helppoa, joten puhelut yhdistetään nykyään ilman juoksua paikasta toiseen, Mari tiivistää.

Lisätietoja:

Agri-Kymin www-sivusto »
Agri-Kymi Facebookissa »
Agri-Kymi Instagramissa »
Agri-Kymi Linked In -palvelussa »  

Lataa mobiilivaihdevertailu

Puolueellinen mobiilivaihde -vertailu sisältää perustietopaketin mobiilivaihteesta ja sen toiminnoista. Lisäksi se tarjoaa vinkkejä eri mobiilivaihteiden vertailuun sekä hankintapäätöksen tueksi.

Lataa mobiilivaihdevertailu

  • Lisätietoja henkilötietojen käsittelystämme löydät tietosuojaselosteestamme »
  • This field is for validation purposes and should be left unchanged.
Mobiilivaihde vertailu