Kansainvälisesti palkittu Vatupassi Törmälä Oy luottaa Moontalk Mobileen – ”Saatiin juuri se mitä toivottiin” 

Vatupassi Törmälä Oy aloitti konevuokraamo-toiminnan vuonna 1992 Joensuussa. Nyt, lähes 30 vuotta myöhemmin, konevuokraamo Vatupassi toimii viidellä paikkakunnalla  ja työllistää yli 40 henkilöä. Vatupassi vastaanotti vastikään myös ensimmäisenä Suomessa Euroopan paras konevuokraamo – palkinnon. Yrityksen taival kansainvälisesti palkituksi toimijaksi on ollut tarkkaan harkittua kasvua ja kehitystä, jonka ytimessä ja toimintaa ohjaamassa on aina ollut laadukas asiakaskokemus.

– Meille Vatupassissa asiakaskokemus on olennainen osa toimintaa. Konevuokraus on meidän ydinosaamistamme, mutta laadukkaiden koneiden lisäksi tarvitaan sekä oikeat puitteet että ammattitaitoinen henkilökunta, jotta saadaan aikaan loistava asiakaskokemus. Siksi meillä panostetaan myös henkilökunnan osaamiseen ja työhyvinvointiin, kertoo Jarkko Tarnanen, Vatupassin operatiivinen johtaja.

Asiakaskokemus ja tavoitettavuus mobiilivaihteen valinnan perusteina

Juuri asiakaskokemus sekä varsinkin yrityksen tavoitettavuuden varmistaminen oli perusteena, kun Vatupassissa alettiin vertailla erilaisia puhelunhallintajärjestelmiä reilu neljä vuotta sitten.

– Vaikka moni toiminta on siirtynyt verkkoon, on konevuokrauksessa puhelin vielä tärkeässä roolissa. Halusimme varmistaa, että kun puhelin soi, niin ammatti-ihminen vastaa heti puhelimeen, Jarkko taustoittaa puhelunhallintajärjestelmän hankintaa.

– Meille oli jo silloin tärkeää, että puheluun vastataan samalla paikkakunnalla, minne henkilö soittaa. Emme myöskään halunneet, että meillä olisi resursseja kiinni kiinteässä puhelinvaihteessa, Jarkko jatkaa.

Moontalk Mobile vastasi kaikkiin meidän tarpeisiimme – puhelut ohjautuivat niin kuin halusimme ja järjestelmä oli muokattavissa meidän tarpeisiimme , Jarkko tiivistää Moontalk Mobilen valinnan perusteet.

vatupassi mobiilivaihde

Moontalk Mobile on kehittynyt, mutta käyttö on säilynyt yksinkertaisena.

– Toki alussa hiottiin Moontalk Mobilen toimintoja meille sopiviksi ja vuosien varrella on ollut erilaisia kehitysvaiheita, Jarkko toteaa.

– Mutta meidän Moontalk Mobile-käyttäjät on aina olleet tyytyväisiä, hän jatkaa.

– Vaikka Moontalk Mobile on kehittynyt vuosien aikana, niin sen käyttö on säilynyt yksinkertaisena. Myös kouluttaminen ja perehdyttäminen on helppoa. Perustoimintojen näyttäminen vie aikaa noin 10 min ja sen jälkeen käyttöön pääsee hyvin mukaan, Jarkko kertoo.

Raportiikka keskeisessä osassa mobiilivaihteen käyttöä

Tavoitettavuus Vatupassin asiakaslupauksena ei ole pelkkää puhetta.

– Meillä useampi henkilö seuraa Moontalk Mobilen raportiikkaa ja sieltä saatavia lukuja yrityksen puheluliikenteestä. Meillä kaikki puhelut luvataan hoitaa 100% ja seuraamme myös asiakaslupauksen toteutumista raportiikan kautta, Jarkko kiteyttää raportiikan käyttöä ja jatkaa:

– Mikäli emme ehdi vastaamaan puheluun, Moontalk Mobilen avulla asiakas saa tiedon, että puhelu on huomioitu. Moontalk Mobilen puheluloki taas varmistaa, että jos vastaamattomia puheluja tulee, soitetaan niihin kaikkiin takaisin mahdollisimman pian. Näin yksikään puhelu ei jää hoitamatta, Jarkko kiteyttää.

Lue lisää: Vatupassi sai ensimmäisenä Suomessa Euroopan paras konevuokraamo -palkinnon https://www.vatupassi.fi/meista/

Katso vatupassin huikeita videoita:

 

Lataa mobiilivaihdevertailu

Puolueellinen mobiilivaihde -vertailu sisältää perustietopaketin mobiilivaihteesta ja sen toiminnoista. Lisäksi se tarjoaa vinkkejä eri mobiilivaihteiden vertailuun sekä hankintapäätöksen tueksi.

Mobiilivaihde vertailu