Asiakaspalveluun laatua mobiilivaihteen avulla – Salon Virho

Oululainen Salon Virho Oy on perustettu vuonna 1942.

– Isoäitihän Salon Virhon on aikanaan perustanut ja me ollaan nyt kolmatta sukupolvea siskon Tiinan kanssa, kertoo Sami Kilponen, toinen nykyisistä yrittäjistä.

Sisar Tiina Kilponen toimii yrittäjänä veljensä Samin kanssa. Salon Virho on Suomen vanhin, yhtäjaksoisesti toimiva kampaamoalan yritys, joka on ollut saman suvun omistuksessa koko historiansa ajan. Sana ”perhe” kuvaa myös koko Salon Virhon henkilökuntaa, joista useat ovat työskennelleet siellä jo vuosikymmenien ajan.

– Tämä on tällainen perhe, tykätään olla toistemme kanssa niin töissä kuin vapaa-aikana, kertoo Virhon työntekijä Talvikki

Salon Virhon palvelee asiakkaita sydämellä sekä ammattitaidolla ja laadukas asiakaspalvelu onkin ykkösprioriteetteja vankan ammattitaidon sekä osaamisen lisäksi. Mustalinja-asiakastarinassa Sami kertoo, kuinka Mustalinja-palvelu toimii heillä yhtenä osana laadukasta asiakaspalvelua sekä Mustalinja-raportoinnin avulla yrittäjä näkee puheluliikenteen tärkeitä tunnuslukuja.

Tutustu Salon Virhon www-sivuihin osoitteessa salonvirho.com.

Lataa mobiilivaihdevertailu

Puolueellinen mobiilivaihde -vertailu sisältää perustietopaketin mobiilivaihteesta ja sen toiminnoista. Lisäksi se tarjoaa vinkkejä eri mobiilivaihteiden vertailuun sekä hankintapäätöksen tueksi.

Lataa mobiilivaihdevertailu

  • Lisätietoja henkilötietojen käsittelystämme löydät tietosuojaselosteestamme »
  • This field is for validation purposes and should be left unchanged.
Mobiilivaihde vertailu