“Moontalk Mobile on aivan maaginen juttu!” – Iin taksikyyti Oy

”Meidän yrityksessä toimintaa ohjaa mies ja mersu”, tiivistää yrityksestään Iin Taksikyyti Oy:n yrittäjä ja toimitusjohtaja Niko Ukkola. ”Meille kun soittaa, niin puheluun vastaa joko minä tai joku meidän kuskeista, me emme toimi minkään välitysyhtiön kautta. Asiakas saa tarkan tiedon, milloin taksi saapuu pihaan. Siinä ei tarvitse kyytiä odotellessa miettiä, että ehtiikö ajoissa junaan tai lääkäriin”, Niko jatkaa. ”Meidän koko toimintamalli nojaa tehokkaaseen puhelujen hoitoon, ja siksi Moontalk Mobile on ollut meille uskomaton pelastus. Sen avulla voimme hoitaa asiakkaiden puhelut tehokkaasti ja kätevästi, myös autosta käsin. Kuten mies ja mersu-toimintamalliin kuuluukin”, hän lisää.

Niko Ukkolan perheessä yrittäjyyden juuret ovat syvällä.

– Isä on ollut palvelualalla vuodesta 1984 ja toiminut matkan varrella myös mm. lelumarkkinoinnin ja autotarvike yritysten parissa. Vuonna 2008 silloisen yritystoiminnan lisäksi tuli ensimmäinen taksi ja toiminta alkoi laajentua. Sillä hetkellä syntyi Iin Taksikyyti Oy, Niko kertaa yrityksen alkua.

Vuosien varrella yritys on kasvanut tasaisesti.

– Meillä on tällä hetkellä yhteensä yhdeksän autoa, joista kaksi on joukkoliikenneautoja, joilla ajetaan tilausajoja. Muut seitsemän ajoneuvoa ovat eri kokoisia takseja, joista viisi on invatakseja, listaa Niko nykyistä kalustoa.

– Henkilöstön määrä on kasvanut ja lähentelee 10 henkilöä. Meitä on minun ja isän lisäksi kaksi sihteeriä sekä viisi vakituista kuskia. Vakituisten kuskien lisäksi meillä on satunnaisesti pari keikkalaista ajamassa, Niko kertaa yrityksen toiminnan kasvua.

Aidosti paikallinen taksi

Yrityksen asemapaikka on alusta saakka ollut Iissä, mutta toiminta-alueemme ulottuu Iistä Oulun alueelle. Se, että yritys on perustettu ja toimii Iissä, on hyvin tärkeä seikka niin yrittäjille kuin koko yritykselle, myös henkilökunnalle.

– Me ollaan aidosti paikallinen taksi. Meidän perhe ja yritys on lähtöisin Iistä, myös meidän koko henkilökunta on Ii:stä tai tästä läheltä, Niko sanoo.

– Me tavataankin sanoa, että meillä saa paikallisen kuskin paikalliselle asiakkaalle, hän lisää.

Iin taksikyyti

Suurten muutosten aikaa

Taksiala on elänyt viime vuodet suurten muutosten aikaa.

– Taksiala elää koko ajan. Vuonna 2018 tuli toimialaan iso muutos, kun aiemmin tarkasti säädelty, luvanvarainen toiminta vapautettiin. Se oli iso rymäytys. Sitten vielä pandemia ja nyt uusien hyvinvointialueiden tulo, joka vaikuttaa mm. Sote-kyytien organisointiin. Näihin kaikkiin asioihin yrittäjät kentällä joutuvat sopeuttamaan omaa toimintamalliaan, Niko sanoo toimialan kohtaamista muutoksista.

Kaiken muutoksen keskellä, Iin Taksikyyti Oy:ssä on kuitenkin toimittu omalla tavalla ja keskitytty kehittämään yrityksen itsenäistä toimintaa.

– Joskus pitää ottaa pari askelta taaksepäin, että voi ottaa kolme eteenpäin. Me haluttiin pitää oman yrityksen toiminta paikallisena ja ollaankin siksi toimittu vuodesta 2021 itsenäisenä toimijana, ilman välitysyhtiötä. Meidän yrityksessä toimintaa siis kirjaimellisesti ohjaa itse yrittäjät, Niko kertoo.

Asiakaspalvelu on tärkeä arvo yrityksessä

Paikallisuuden lisäksi asiakaspalvelu on tärkeä arvo yrityksessä.

– Meille asiakaspalvelu on ykkösasia. Meillä kuljettajat avaavat asiakkaalle oven ja asiakkaita autetaan esimerkiksi matkatavaroiden kanssa. Ja tärkeä seikka tässäkin on, että meillä puheluun vastaa joko minä tai meidän kuski. Asiakas saa tarkan tiedon, milloin taksi saapuu pihaan. Siinä ei tarvitse kyytiä odotellessa miettiä, että ehtiikö ajoissa junaan tai lääkäriin, Niko kuvaa asiakaspalvelua.

Puhelin on tärkeässä roolissa

Yleisestikin taksialalla puhelin on tärkeässä roolissa asiakaspalvelussa sekä kyytien tilauksessa, mutta puhelimen merkitys korostuu Iin Taksikyydillä.

– Meidän koko toimintamalli nojaa tehokkaaseen puhelujen hoitoon, koska hoidamme itse kaikki omat kyytienvälityspuhelut, sanoo Niko.

Kun Iin Taksikyyti irtaantui itsenäiseksi toimijaksi, alkoi toiminta ja asiakasmäärä kasvaa huimaa vauhtia. Samalla kasvoivat puhelumäärät.

– Puheluja alkoi tulla niin paljon, ettei niitä voinut enää hoitaa yksin, Niko kertaa haasteellista tilannetta parin vuoden takaa.

– Tilanne alkoi olla jo melko vaikea, ja etsin sopivaa ratkaisua puhelujen hoitoon. Sitten yksi yrittäjänä toimiva kaveri vinkkasi Moontalk Mobilesta, heillä kun palvelu on ollut jo pitkään käytössä, hän jatkaa.

Moontalk Mobilen avulla saatiin puhelut hallintaan

– Otin sitten yhteyttä Moontalk Mobilen myyntiin ja kun sieltä tuli Oula käymään meillä, niin tiesin että asiat järjestyy, Niko aloittaa.

– Voin vaan todeta, että Moontalk Mobile on aivan maaginen juttu! Sen hallinnointi on helppoa, kun se tapahtuu omasta puhelimesta. Lisäksi sovellus on todella helppokäyttöinen ja sopii jokaiselle. Ja Moontalk Mobilen ansiosta asiakas saa meiltä aina jonkun kiinni, eikä kaikkien puhelujen hoito ole enää yhden ihmisen harteilla, kuvaa Niko Moontalk Mobilen tekemää muutosta yrityksen puhelujen hoidossa.

– Moontalk Mobile on ollut meille uskomaton pelastus. Sen avulla voimme hoitaa asiakkaiden puhelut tehokkaasti ja kätevästi myös, autosta käsin, Niko kiteyttää loppuun.

 

 

Lue lisää Iin Taksikyydistä:

Verkkosivut »
Facebook »
Instagram »

 


 

Mitä hyötyä on Moontalk Mobilesta? Lue heti »

 


Lataa mobiilivaihdevertailu

Puolueellinen mobiilivaihde -vertailu sisältää perustietopaketin mobiilivaihteesta ja sen toiminnoista. Lisäksi se tarjoaa vinkkejä eri mobiilivaihteiden vertailuun sekä hankintapäätöksen tueksi.

Mobiilivaihde vertailu