Moontalk Mobilella lisää asiakastyytyväisyyttä ja kauppaa – kokemuksia – Konesolmu Oy

Jos veneliikkeelle miettii sijaintia, niin mikä olisi parempi paikka kuin hyvien kulkuyhteyksien päässä Kuopiossa ja vielä kauniin Kallaveden rannalla? Sellaisella paikalla sijaitsee Konesolmu Oy. Konesolmun pihapiiristä löytyy myös oma laituri ja veneliuska, joten asiakas pääsee halutessaan suoraan liikkeestä aloittamaan veneilykauden. Ja jos Konesolmun puitteet ovat loistavat vene- ja vapaa-ajankonekaupalle, niin yrityksen palveluasenne on vielä sitäkin parempi. ”Me pidetään kunnia-asiana, että kun lupaamme soittaa takaisin, niin me varmasti soitetaan – vaikka pitäisi jäädä ylitöihin”, kertoo Jaakko Solmu, Konesolmun toimitusjohtaja.

Konesolmu Oy perustettiin vuonna 1998 Kuopiossa. Aluksi yritys möi ja huolsi Husqvarnan laitteita. Toiminta laajeni pikku hiljaa ja Husqvarnan oheen tulivat ensin pienemmät veneet, mopot sekä muut pienkoneet. Isompi kasvuharppaus yrityksen toimintaan tuli vuonna 2010, kun Kuopion Bella-center muuttui osaksi Konesolmun toimintaa. Samana vuonna Kuopion toimipiste muutti nykyiseen paikkaansa Kallaveden rannalle.

Nykyään Konesolmulla on toimipaikat Kuopiossa sekä Varkaudessa.

– Meillä on toiminta rakennettu niin, että asiakas saa kaikki tarvittavat palvelut saman katon alta. Meillä on esimerkiksi huoltopalvelut ja meiltä löytyy myös talvisäilytys, Jaakko kertoo yrityksen palveluista.

– Palveluilla on todella suuri merkitys, sillä meidän asiakkaista on noin 80% kuluttaja-asiakkaita. Asiakkaille on hyvin tärkeää, että kaikki tarvittava löytyy samasta paikkaa eivätkä he joudu miettimään erikseen esimerkiksi tarvikkeiden hankintaa tai sitä, minne vene laitetaan talveksi, Jaakko jatkaa.

Sesonkiaika loi haasteita tavoitettavuudelle

Moontalk Mobilen Konesolmu otti käyttöönsä vuonna 2016.

– Tämähän vahvasti sesonkitoimialaa. Meille tulee sesonkiaikoina puheluja paljon ja niiden hoitaminen on ensisijaisen tärkeää, niin asiakaspalvelun kuin myynnin kannalta, kuvaa Jaakko yrityksen sesonkivaihteluita.

– Meillä tuli silloin aiemmin kevät-ja kesäaikaan paljon palautetta asiakkailta, ettei meitä saa puhelimella kiinni. Silloin alettiin miettimään ratkaisua puhelinasioihin, Jaakko muistelee lähes viiden vuoden takaista tilannetta.

– Juuri silloin, ihan sattumalta minulle soitettiin Moontalk Mobilesta ja sovittiin siinä, että tulette käymään, hän jatkaa. – Minusta Moontalk Mobile vaikutti helpolta ja ketterältä käyttää, kun sitä vertasi meillä aiemmin olleisiin järjestelmiin. Siksi päätimme ottaa Moontalk Mobilen meille käyttöön, Jaakko kertoo Moontalk Mobile-valinnasta.

Moontalk Mobilella lisää asiakastyytyväisyyttä ja kauppaa

Konesolmu on käyttänyt Moontalk Mobile-palvelua jo lähes viisi vuotta.

Moontalk Mobile on kehittynyt tosi paljon tässä vuosien aikana, Jaakko sanoo.

– Soittajantunnistus on meille tärkeä toiminto. Sen avulla tiedetään kuka asiakas soittaa, joten esimerkiksi myynnissä puheluun voi vastata se henkilö, jonka kanssa asiakas on asioinut aiemminkin. Puhelu on myös todella helppo siirtää Moontalk Mobile-sovelluksella, kuvaa Jaakko Moontalk Mobilen käyttöä.

Moontalk Mobilen käyttö on vuosien aikana näkynyt myös ihan konkreettisesti asiakaspalautteessa.

– Meille on tullut positiivista palautetta siitä, että meidät saa kiinni tai ainakin soitamme pian takaisin, kertoo Jaakko ja jatkaa:

– Me pidetään kunnia-asiana, että kun luvataan tiedotteessa soittaa takaisin, niin me varmasti soitetaan. Soitamme takaisin viimeistään seuraavana arkipäivänä ja kovimpina ruuhka- ja sesonkiaikoina jäädään joskus jopa ylitöihin soittamaan asiakkaille.

Konesolmussa ei takaisinsoittaminen ole pelkkä lupaus.

– Meille takaisinsoittaminen ja puhelujen hoito on tärkeä asia ja seuraamme niiden toteutumista myös raportoinnista, Jaakko aloittaa ja lisää:

– Kaiken kaikkiaan ollaan hyvin tyytyväisiä nykyhetkeen, Moontalk Mobile toimii meillä hyvin. Jaakko ei myöskään arvioi pelkän raportointitiedon perusteella Moontalk Mobile toimintaa.

– Tärkeitä mittareita Moontalk Mobilelle ovat asiakkaiden ja henkilökunnan tyytyväisyys sen toimintaan. Ja toki, on Moontalk Mobilen avulla myös saatu kauppaa. Kun asiakas on saanut takaisinsoittolupauksen ja on soitettu asiakkaille nopeasti takaisin, niin ne puhelut ovat tuoneet myös kauppaa. Jos ne puhelut olisi jääneet soittamatta takaisin, niin asiakas olisi voinut soittaa kilpailijalle ja se kauppa olisi mennyt sinne, Jaakko tiivistää Moontalk Mobilesta.

Lisää konesolmusta

www-sivut: https://konesolmu.fi/
Facebook: facebook.com/Konesolmu

 


 

Mitä hyötyä yrityksellesi voisi olla Moontalk Mobilesta? Lue tästä »

Lataa mobiilivaihdevertailu

Puolueellinen mobiilivaihde -vertailu sisältää perustietopaketin mobiilivaihteesta ja sen toiminnoista. Lisäksi se tarjoaa vinkkejä eri mobiilivaihteiden vertailuun sekä hankintapäätöksen tueksi.

Mobiilivaihde vertailu