Puhelin pitää pintansa asiakaspalvelussa – Huoltokeskus Ysiauto Oy

“Mustalinja on edullisempi kuin meidän aiempi järjestelmä ja on huomattavasti parempi käyttää”

Huoltokeskus Ysiauto oy on palvellut asiakkaitaan jo lähes 40 vuotta. ”Me olemme alusta saakka halunneet olla asiakkaille se paikallinen toimija, jossa hoituu kaikki auton huoltoon, korjaukseen ja katsastukseen liittyvät asiat yhdessä paikassa ja samalla kertaa”, kertoo Jukka Uotila, Ysiauton yrittäjä.

”Meillä on asiakkaita, jotka ovat käyneet ensimmäistä kertaa jo Ysiauton perustamisen aikaan. Lisäksi meillä on henkilökuntaa, jotka ovat olleet mukana alusta saakka tai palanneet takaisin meille lyhyen poissaolon jälkeen. Nämä seikat kertovat meille, että olemme tehneet asioita oikein ja onnistuneet palvelemaan asiakkaita hyvin”, lisää Jukka.

Jukka Uotilalle yrittäjyys tuli tutuksi jo nuorena. Jukan isä oli yrittäjä kuorma-autoalalla. Myös Jukka oli isän yritystoiminnassa nuorempana mukana. Tie vei kuitenkin opiskelemaan autoinsinööriksi. Mutta jo opiskeluaikana hänelle tuli eteen mahdollisuus ostaa autoliikkeen jälkimarkkinointitoiminnot eli korjaamo ja varaosamyynti.

Yritystoimintaa lähes 40 vuotta

Jukka päätti tarttua mahdollisuuteen ja vuonna 1984 aloitti Huoltokeskus Ysiauton. Yrityksen toimialana oli korjaamotoiminta ja varaosat, ja se on pysynyt lähes samana jo lähemmäs 40 vuotta. Toiminta on laajentunut vuosien aikana kattamaan myös katsastustoiminnan.

Nykyään yrityksessä työskentelee yrittäjän lisäksi neljä asentajaa sekä katsastaja.

– Me olemme alusta saakka halunneet olla asiakkaille se paikallinen toimija, jossa hoituu kaikki auton huoltoon, korjaukseen ja katsastukseen liittyvät asiat yhdessä paikassa ja samalla kertaa, poislukien kolarikorjaukset, Jukka kiteyttää Ysiauton liiketoiminnan ytimen.

– Meillä on asiakkaita, jotka ovat käyneet ensimmäistä kertaa jo Ysiauton perustamisen aikaan. Lisäksi meillä on henkilökuntaa, jotka ovat olleet mukana tiimissä alusta saakka tai palanneet takaisin meille lyhyen poissaolon jälkeen. Nämä seikat kertovat meille, että olemme tehneet asioita oikein ja onnistuneet palvelemaan asiakkaita hyvin, Jukka sanoo.

Ysiauto autopesu

Merkkihuollosta osaksi kotimaista ketjua

Ysiauto toimi aiemmin Mitsubishin, Skodan sekä Renaultin merkkihuoltamona, mutta maaseudulla sijainnin vuoksi on aina tehty kaikkia merkkejä. Nykyään toiminta ei keskity merkkihuoltoihin, vaan vuonna 2004 yritys liittyi Autofit-ketjuun.

– Halusimme olla osa isompaa kokonaisuutta ja siksi liityimme osaksi kotimaista ketjua, Jukka kertoo.

– Ketju tuo myös merkittävää taustatukea markkinointiin sekä tuo yritykseen myös kattavan teknisen tuen. Tekninen tuki on nykyään tärkeää, kun ottaa huomioon autojen nopean teknisen kehityksen, hän lisää.

”Puhelin pitää meillä pintansa asiakaspalvelussa”

Puhelimella on iso merkitys Ysiauton asiakaspalvelussa.

– Puhelin pitää meillä pintansa. Meille tulee paljon puheluja varsinkin huoltoihin ja niiden ajanvaraukseen liittyen, Jukka kuvailee puhelimen roolia Ysiauton toiminnassa.

– Meillä on yrityksessä yksi numero käytössä ja halusimme ohjata meille saapuvia puheluja niin, että huoltotoiminnan ja katsastusasioiden puhelut ohjautuisivat eri henkilöille. Näin pystymme varmistamaan esimerkiksi nopeamman vastausajan. Mustalinja vastasi tähän tarpeeseen ja tarjosi ratkaisun. Siksi se valittiin meille, kertoo Jukka Mustalinjan valinnasta.

Ysiauto - Mustalinja

Mustalinjan puheluloki varmistaa, että asiakas saa aina soiton takaisin – nopeasti

Mustalinja tuli Ysiautoon käyttöön tammikuussa 2021. Puhelujen ohjauksen lisäksi, iso peruste Mustalinjan käyttöönotolle oli Ysiauton palvelukulttuuri.

– Minusta on todella ikävää, jos yritys lupaa soittaa takaisin, mutta luvattua soittoa ei kuulu tai sen saamisessa kestää kauan, Jukka sanoo.

– Mustalinja mahdollistaa sen, että jokainen työntekijä näkee kaikki meille tulleet puhelut. Jokainen voi siis tarvittaessa hoitaa asiakaspuheluja, oli ne sitten huollon tai katsastuksen puheluja, hän lisää.

– Käytännössä Mustalinja ja siinä oleva puheluloki varmistaa, että asiakas saa aina soiton takaisin ja mahdollisimman nopeasti. Kun Mustalinjan ruudulla näkee punaisia merkkejä vastaamattomista puheluista, niin ei niitä vaan voi kukaan jättää hoitamatta, hän tiivistää Mustalinjan edun kiireisen yrityksen arjessa.

Lue lisää Ysiautosta:

Verkkosivut »
Facebook »
Instagram »
LinkedIn »

 


 

Lataa mobiilivaihdevertailu

Puolueellinen mobiilivaihde -vertailu sisältää perustietopaketin mobiilivaihteesta ja sen toiminnoista. Lisäksi se tarjoaa vinkkejä eri mobiilivaihteiden vertailuun sekä hankintapäätöksen tueksi.

Lataa mobiilivaihdevertailu

  • Lisätietoja henkilötietojen käsittelystämme löydät tietosuojaselosteestamme »
  • This field is for validation purposes and should be left unchanged.
Mobiilivaihde vertailu